Hyundai Kona Electric

Hyundai Kona Electric, kasvojenkohotusta järkiautoon

Hyundai Kona Electric on uudistunut ja parantunut, vaikka se ei ollut huono aiemminkaan. Miten kävi kasvojenkohotuksessa? Kiristyikö liikaa vai juuri sopivasti?

Ajoin Hyundai Kona Electric -sähköauton ensimmäistä kertaa syksyllä 2019, ja se oli helpottava kokemus sähköautoilusta. Tajusin, ettei latauksesta tarvitse murehtia koko ajan, moottoritielläkin uskaltaa ajaa reippaasti ja omiin tarpeisiin akku riittää hyvin. Olin toki pitkään miettinyt jo lataushybridini vaihtamista täyssähköön, mutta se tuntui vähän liian jännittävältä. Vaikka tilasinkin Teslan, mihin oli omat syynsä, varsinaiseen tilaukseen rohkaistuin Kona-kokemusten jälkeen.

Nyt sain ajolle uudistetun Hyundai Konan. Uudistuksissa käy joskus niin, että hyviä juttuja häviää, kun uutta pukkaa tilalle, joten oli jännä nähdä, miten autolle on käynyt. Samalla katsoin sitä uusin, kokeneemmin silmin. Hauskaa oli se, että sain kyytiin saman sähköautoskeptikon, joka oli aikanaan mukanani ensimmäisen Konan ajolla. Hän ei muistanut olleensa auton kyydissä aiemmin, mutta ensimmäiset sanat olivat identtiset 1,5 vuoden takaiseen. “Tykkään tästä, hyvä istua, hyvät tilat.” Hänessä asuu sisäinen Dacia-mies, jonka mielestä auton tulee olla ensisijaisesti järkevä. Itse en ole sisäistä Dacia-naista onnistunut kehittämään.

Hyundai Kona Electric on pätevä peli.

Sisätilat

Sisätiloissa ei ollut tapahtunut suuria muutoksia. Mittarinäyttöihin oli tullut uutta ilmettä ja keskinäytön koko oli kasvanut ja ohjausnappulat siirtyneet alareunaan. Parannukset ovat kivoja, mutta eivät saa harmittelemaan, jos alla on vanhempi Kona. Perusjutut ovat edelleen samoja ja toimivat samalla lailla. Kuljettajan penkissä oli nyt ristiseläntuki, en muista, oliko tätä aiemmin. Etumatkustajan penkkiä voi säätää myös korkeussuunnassa, se oli uutta.

Hyundai Kona Electric kuljettajan penkki
Hyundai Kona Electric on säilynyt hyvin samannäköisenä. Näyttökoko on kasvanut.

Navigaattorin osalta piti katsoa omaa vanhaa kirjoitustani, kun minulla oli aikanaan sen käyttölogiikan kanssa haasteita. Sama logiikka oli edelleen, että navi-tila piti valita erikseen ja sitten syöttää osoite. Kartta-tilassa ei suoraan voinut syöttää osoitetta. Se poikkeaa monista muista autoista, mutta on se ihan käytettävä. Jos ei siitä tykkää, Kona tukee Apple Car Playta tai Android Autoa kaapelin kautta, joten navigoinnin voi hoitaa itselleen mieluisammalla välineellä.

Vaihdekeppiä ei nytkään ole, vaan eteen ja taakse mennään nappuloita painamalla. Tyylikkään näköinen ja vie vähän tilaa. USB-portti löytyy, samoin induktiolataus, kaksi mukinpaikkaa ja riittävästi koloja. Ovien säilytyslokerot ovat aika kapeat, joten niihin ei saa esim. vesipulloa. Tällaisissa jutuissa auton koko tulee vastaan. Jos on leveyttä vain 1800 mm, niin jostain se pitää ottaa.

Hyundai Kona Electric keskinaytto ja keskikonsoli

Tavaratila on samankokoinen kuin aiemmin, 332 litraa. Siinä ei muutosta. Hyvä muoto auttaa saamaan tilasta kaiken irti.

Penkeissä on lämmitys ja tuuletus, mutta ajoaikana oli +7 asteen lämpötilat, niin kumpaakaan ei tarvinnut. Penkkien materiaali oli yhdistelmä nahkaa ja kangasta, mikä tulee tässä kalleimmassa Style-versiossa mukana. Edullisemmissa versioissa on kangaspenkit (Fresh ja Comfort).

Tuulilasinäyttö on edelleen sama toteutus kuin viimeksi eli kojelaudasta nousee erillinen lasilevy. Sen saa hyvin säädettyä kohdalleen ja ohjaustieto on riittävän selkeä.

Hyundai Kona Electric takapenkki
On se ihme, että kuvaa ottaessa ei huomaa puhdistusharjaa lattialla. Mutta takapenkille mahtuu mukavasti.

Hyundai Kona Electric numeroina

Akun koko on säilynyt samana kuin aiemmin eli 64 kilowattituntia. Jos ei paljon aja pitkää matkaa, voi tyytyä 39 kilowattitunnin akkuunkin. Hyundain energiatehokkuus yhdistettynä kompaktiin kokoon mahdollistaa järkevän ajamisen pienemmälläkin akulla. Jos päästöasiat kiinnostaa, niin mitä pienempi akku, sitä pienemmät päästöt ja autolla ponnistaa vihreälle aika pian hankinnan jälkeen.

Uutta Konassa on nyt vetokoukku, jolla saa vetää 300 kg. Se mahdollistaa kevyen kaksipyöräisen peräkärryn, kuljetuslaatikon tai pyöränkuljetustelineen. Lisäksi kattokuormaa saa lastata 80 kg ja autossa on kattokaiteet. Näillä saa lavennettua kuljetuskapasiteettia, jos tavaratilan 332 litraa ei riitä. Takapenkit saa kaadettua 60/40-suhteessa, jos pitää isompaa tavaraa kuljettaa. Sillä saa varmaan sen 1000 litraa lisää tilaa.

Lentolaukku mahtuu hyvin, isommatkin matkatavarat menee yskimättä ja korkea kylmälaukku myös.

Uutta on myös kolmivaihelataus, joka tekee kotilatauksesta nopeampaa. Nyt saa 11 kilowattituntia tunnissa entisen 3,6:n sijaan. Tosin tämä on lisävaruste pienempiakkuiseen versioon, tässä isompiakkuisessa se tulee vakiona. Pikalataus tukee 80 kilowatin tehoa. Omassa lataustestissä näytti pukkaavan 69 kW:n teholla ja se oli minusta oikein hyvä. Jotta tätä pääsi edes testaamaan, piti ajaa 250 kilometriä, että sain edes jotenkin tyhjäksi. Taisi olla akku 33%:ssa siinä kohtaa. Hyundai Konan lataukseen voi hankkia kaapelit Atonokselta.

Ensimmäisellä koeajolla tein virheen, että latasin autoa kotona, kun olisi pitänyt vaan antaa tyhjentyä. Jostain syystä syyllistyin nyt samaan, en näköjään kerrasta opi. Se tarkoitti, että piti ajaa reilusti lisää ja siksi koeajolla kertyi poikkeuksellinen määrä kilometrejä. Yleensä 400 pyrin ajamaan, mutta nyt jouduin oikein harrastamaan ajamista.

Kulutustesti

WLTP-mittaus lupaa akulle 484 kilometrin kantamaa. Omassa käytössä Hyundai Kona Electric lupasi enimmillään 459 kilometriä. Käytännön maksimi lienee 400 kilometrin paikkeilla, mutta kuten aina akun kulutukseen vaikuttaa sää, nopeus ja ajotapa. WLTP:n mukainen kulutus on 14,7 kWh satasella.

Ajoin tällä kulutustestikierroksen ensin vahingossa Eco-ajotilassa. Olin muutenkin ihmetellyt, että onpa tämä nahkea liikkumaan, kunnes tajusin, että Eco oli kaiken takana. Vältän tätä ajotilaa siksi, että se tekee ajosta epämiellyttävää kaikissa autoissa. Mutta jos tulisi tiukka paikka, että akku olisi ohuella ja matkaa latauspisteeseen vielä liikaa, niin sitten tätä kannattaa käyttää.

Normaalilla kulutuskierroksellani siis eco-tilassa kulutukseksi tuli ajotietokoneen mukaan 12,4 ja normaalissa ajotilassa 13,0 kWh:ta/100 km. Lämpötilä oli +7 kun aloitin kierrokset ja +4, kun lopetin, joten kulutus oli tosi hyvä. Tien pinta oli kuiva. Tällä tuloksella se on parempi kuin Peugeot e-208, Tesla Model 3 ja ID.3, joista minulla on kulutusluvut samalta reitiltä. Niillä luvut olivat 13,3, 12,9 ja 12,2, mutta lämpötila oli +15 astetta, kun ne tulokset ajettiin. Jos olisin ajanut samassa lämpötilassa, Kona olisi todennäköisesti voittanut vertailun. Vertailin noita lukuja Peugeot-kirjoituksessa.

Teslasta minulla on mittaustulos 0-asteisesta säästä samalta reitiltä ja kulutus nousi 16:een kWh:hon, mutta silloin oli myös raskas tienpinta (lunta) ja muutama aste kylmempää, joten ei ihan vertailukelpoinen. Tesla on isompi autokin. Sen sijaan Peugeot e-208 on Konaa vähän pienempi ja ID.3 on vähän isompi.

Maantieajossa, kun ajoin Helsingistä Lahteen päin ja takaisin, kulutus oli 19,8 kWh/100 km. Lämpötila vaihteli illan kuluessa +3 ja +6 asteen välillä. Nopeusrajoitus oli 120 ja sitä pystyi noudattamaan. Eli ei tarvinnut ajella sääolojen tai tietyömaiden vuoksi hiljempaa.

Kokonaiskulutus

Kaikkinensa ajoin autolla 845 kilometriä ja ajotietokoneen mukaan kulutus oli 16,1 kWh/100km, mikä on aika hyvä huomioiden kovanopeuksisen maantieajon. Latasin kaupallisissa pisteissä ja kotona yhteensä 157 kilowattituntia. Tämä jaettuna matkalle tarkoittaa 18,58 kWh:n kulutusta per 100 km ja loppuero tulee häviöstä, joka näiden lukujen perusteella on 15%. Vertautuu samaan kuin Teslassa.

Konassa on vakiona kaikissa versioissa lämpöpumppu, joten se auttaa tiettyyn rajaan asti lämmityksessä. Kovimmilla pakkasilla siitä ei ole iloa.

Latausluukku edessä ja latauksesta kertoo näkyvä vihreä valorengas.

Ajotuntuma

Autoa arvioidessa on hyvä muistaa, että Hyundai Kona Electric on etuvetoinen. Yleinen valitus etuvetoisista on, että tuntuma tiehen on huonompi ja näinhän se on. Pätevä etuvetoinen silti. Muutoin ajoasento, näytöt ja mittasuhteet tuntuivat ajaessa miellyttäviltä. Olen itse virallisesti 172-senttinen ja samaa totesi myös 185-senttinen kyytihenkilö. Autossa ei ole mitenkään poikkeavaa tai häiritsevää ajomelua, vaan tavanomaista kitkahuminaa.

Autopilotti on napakasti ohjaava ja otin sen pois päältä. En siitä isosti pitänyt vuosi sitten enkä nytkään. Huonossa kelissä se heikentää myös ajotuntumaa. Näin on tosin kaikissa autoissa mielestäni, joten ei ole erityisesti Hyundai-ominaisuus.

Ajovalot olivat LED-valot jo aiemminkin, nyt tähän kalleimpaan Style-versioon oli tullut uudempaa LED-tekniikkaa (“Multi Focus Reflector Led”). Ilmeisesti sen ansiosta onnistuu nyt valokeilan kaartuminenkin kääntyessä. Lisäksi oli ajovaloautomatiikka käytössä, ja se toimi kohtuullisen hyvin metsäreitillä. Mäkinen reitti on ajovaloautomatiikalle haastava, koska se ei aina ymmärrä, milloin pitää lyhentää ja pidentää. Mikään automatiikka ei ole selvinnyt reitistä vielä ilman tipluja. Tässä niitä ei tullut enempää kuin muillakaan.

Parhaiten reitillä on toistaiseksi selvinnyt Toyota RAV4 nimenomaan valojen puolesta, mutta olenkin tutkinut asiaa vasta tämän vuoden koeajoissa. Kesäaikaan tämän selvittäminen on aika vaikeaa valoisuuden vuoksi, joten saa nähdä, tuleeko nyt touko-kesäkuun ajoissa tätä ollenkaan testattua. Vaatisi ajoa aamuyöllä enkä ole varma, että sitoutuminen riittää.

Omasta mielestäni makein uutuus Konassa on Bluelink, joka on mobiilisovellus auton käyttöön. Sillä on mahdollista tehdä ne jo normaaleiksi muuttuneet asiat, kuten etälämmitys ja -jäähdytys ja latauksen käynnistäminen sekä lataustilan seuranta.

Mutta tässä on mahdollista myös auton jakaminen kaverille, joka luo itselleen Bluelink- ja Hyundai-tunnukset. Lisäksi sillä onnistuu oven lukitseminen ja avaaminen. Jouduin tätä vahingossa kokeilemaankin, kun auto oli pysäköity ja sammutettu ja poistuin siitä kauemmas kuvaamaan. Arvelin, etteivät ovet mene lukkoon, kun avain on sisällä. Mutta nehän lukittuivatkin ja siinäpä seisoin tien vieressä ja mietin, että hittolainen, mitäs nyt. Eipä hätää, avasin Bluelinkin ja sieltä avasin ovet. Mahtava ominaisuus ja mahdollistaa auton käyttämisen vaikka yhteiskäyttöautopalveluissa. Silloin ensimmäisen avauksen voi tehdä sovelluksella ja perinneavain voi olla autossa sisällä hanskalokerossa. Tällaisia tulee mietittyä, kun oma auto on turhan panttina ja pohtii, voisiko sen laittaa johonkin vuokralle.

Hyundai Kona Electric mantilla
Tätä kuvaa otettaessa ovet lukittuivat. Hetken mietin, että mitäs nyt sitten…

Sen lisäksi auto lähettää hälytyksen kännykkään, jos ovi tai tavaratila auki. En tosin tiedä, miten helposti niin käy, kun tuolla metsäajolla ollessani ainakin ovet lukittuivat itsekseen. Myös ilmoitus latauksen valmistumisesta tupsahtaa kännykkään.

Mitä Hyundai Kona Electric maksaa?

Tämä Kona oli Style-versio, joten tällaisen voi ostaa omakseen 47.390 eurolla. Jos tyytyy vähän vähempään varusteluun ja ottaa tämän Comfort-versiona, selviää 43.390 eurolla. Jos sitten riittää 39 kWh:n akku, niin halvimmillaan Konan saa 35.390 eurolla.

Hyundaissa saa hyvän varustelutason jo ihan lähtöversiossa. Automaattinen ilmastointi, ilmalämpöpumppu, kaistallapitoavustin, ratinlämmitin ja avaimeton avaus ovat jo karvalakkiversiossa.

Isoakkuisempaa versiota ei edullisimmassa Fresh-versiona edes saa, vaan minimissään on hankittava Comfort-versio. Hinnoista saa vähentää 2.000 euron sähköautotuen, ja lisäksi on aina kampanjoita, joten jos on ostohousut jalassa, niin varmaan löytää hyvän diilin tästä. Takuu on viisi vuotta ilman kilometrirajaa, mitä voi pitää erinomaisena. Aiemmin Hyundailla oli 7 vuoden takuu, joten se on muutos. Olisikohan siinä ollut kuitenkin kilometrirajoitus silloin? Nyt en muista.

Vuotuinen käyttövoima- ja ajoneuvovero on tällä yksilöllä 173,74 euroa.

Lisää tietoa autosta löytyy täältä.

Lopuksi

Yleisesti ottaen auto oli samanlainen kuin aiemmin, mutta parannetuilla ominaisuuksilla. Takuuaika on lyhentynyt aiemmasta, joten jos hankit Konan käytettynä, saatat saada vähemmän ominaisuuksia mutta pidemmän takuun. Takuu on autokohtainen ja siirtyy siis kaupassa uudelle omistajalle. Edellytyksenä toki on, että auto on ostettu täällä Hyundai-jälleenmyyjältä ja huolto-ohjelmaa on noudatettu.

Vanhassa kirjoituksessani väitän, että Kona olisi tukenut 100 kilowatin lataustehoa pikalaturilla ja nyt tässä mietin, olenko silloin ollut väärässä. Nyt käsittääkseni auto tukee 80 kilowatin lataustehoa. Suomessa suurin osa pikalatureista on vielä 50 kilowatin tehoisia, joten tähän ajan hetkeen tuo ei paljon vaikuta. Yleensä maksimiteho on teoreettinen ja tosiasiallisesti pikalatauksessa jäädään sen alle, tosin tämä riippuu autosta. OIen luvattuja maksimitehojakin nähnyt. Jos tuo ero on kuitenkin olemassa, se on huononnus, mutta käytännön tasolla jää melko merkityksettömäksi. (Twitterissä tulleen kommentin mukaan Kona ei ole koskaan tukenut 100 kW:n pikalataustehoa.)

Hyvää Konassa on energiatehokkuus, iso akku, toimivat tilat ja tässä vielä makea väri. Ei siitä paljon huonoa keksi, mutta jos tarvitsee enemmän tilaa tai vetokykyä, taka/nelivedon tai eurooppalaisen/amerikkalaisen brändilogon, niin sitten valinta ei osu tähän. Muuten on pitänyt hinta-hyöty-suhteensa ja on monelle sopiva, myös pidempään ajoon.

Jos olet hankkimassa käytettyä Konaa tai olet jo sellaisen omistaja, niin tässä vielä lyhyt kooste eroista:

Uutta Fresh-varustelutasossa on:

Edellä olevan auton liikkeellelähtöhuomautus
10.25” digitaalinen mittaristo ja 8” värikosketusnäyttö
Kaistallapitoavustin
17” kevytmetallivanteet

Lisäksi uutta Comfort-varustelutasossa:

Automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä

Etumatkustajan istuimen korkeudensäätö

Induktiolataus kännykälle

Kolmivaihelaturi

Lisäksi uutta Style-varustelutasossa:

Parantunut LED-valotekniikka

Katvealueen törmäyksenvälttämisavustin

Safe Exit Warning- tämä tarkoittanee sitä, että kuljettajaa muistutetaan tarkistamaan, onko takapenkillä ketään. En ole tästä varma, mutta tuollaisen varoitusviestin huomasin. Vai tarkoittaako se, että muistuttaa varomaan ympäristöä? Ei näistä aina tiedä.

Risteävän liikenteen törmäyksenvälttämisavustin peruutettaessa

Bluelink-etäkäyttö

Leppoisia koeajoja!

P.s. Käy seuraamassa @eautoilija -tunnusta Twitterissä ja Instassa. Niissä on muutakin matskua autoista, kun kaikki ei tänne blogiin sovi.

Copyright Sari Kangasoja 2021